Tervehdys pitkästä aikaa. Mennyt kevät oli erilainen kiitos koronaviruksen – ei olisi arvannut alkuvuodesta millaisen mylläkän yksi virus saa aikaan. Pienensimme liikennöintiä ja keskityimme pitkälti sopimuskyytien ajoon.

Nyt kuitenkin 1.6. alkaen ravintolat ja baarit saavat olla avoinna klo 23 saakka. Tämä toivottavasti lisää Jyväskylän keskustan asiakasmääriä. Meillä auto on liikenteessä sunnuntaita lukuunottamatta kaikkina kesäkuun päivinä. Toki tilaukset sunnuntaillekin hoidetaan mutta ennakkovarauksella kiitos. Yritetään tässä kesän aikana kehittää tilauskanavia hieman jotta netin kautta tilaaminen olisi kätevämpää.

1.6.2020 muuttuu myös tieliikennelaki. Suurin muutos tästä meidän toimintaamme on se että alle 3-vuotiaskin tarvitsee jatkossa turvaistuimen. Tällaista meillä ei autossa valitettavasti ole mukana. Mikäli tarvitset kuljetukseesi turvaistuimen – ota yhteyttä hyvissä ajoin! Tai sitten oma istuin mukaan. ISOFIX:illä kiinnitys käy nopeasti. Korokeistuin on autossa valmiina hieman vanhempia lapsia varten.

Isommat yleisötapahtumat ovat kiellettyjä edelleen 31.7 asti joten seuraillaan päästäänkö tässä ollenkaan festari-/tapahtumavieraita ajamaan tänä kesänä, toivotaan parasta.

Hyvää kesää kuitenkin! T. Eeropekka.